lauantai 6. huhtikuuta 2013

http://lifewithsallas.blogspot.fi


Nyt on vihdoin muutettu blogiin Salla's life ja kirjoittelu jatkuu siellä. Tervetuloa sinne seuraamaan! :)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

It's time to say goodbye and going away


Moi, tämä nyt taitaa jäädä viimeiseksi kirjoitukseksi täällä blogissa. Olen ollut todella pitkään jumissa koko homman kanssa ja kirjoittelusta ei ole tullut mitään -niin kuin olette huomanneet. Löydän paljon hyvää, mutta liikaa huonoa tästä blogista. Ulkoasuun on mennyt aivan tavattomasti aikaa ja vaivaa, mutta inhoan sitä nykyään eikä minulla ole laisinkaan motivaatiota lähteä muokkaamaan sitä. Myös tekstit ja ajatukset tuntuvat blogin alkuaikojen tasolta eli Salla, 16v. elämänsä kanssa hukassa ollut pieni tyttö. Kuitenkin on muutamia kilometrejä tullut lisää matkan varrella ja samalla myös elämänkokemusta, kun kaikki ei ole aina mennytkään minun haluamalla tavalla tässä maailmassa. Tästä blogista on tullut minulle enemmän velvollisuus, taakka kuin intohimo ja mukava harrastus.

Joten olen päättänyt lopettaa täällä bloggailun ja haluankin kiittää yhteisistä vuosista niin lukijoita, yhteistyökumppaneita kuin kaikkia niitä vihaajia ja tsemppareita, jotka ovat jollain tavalla jutussa olleet mukana.

Uusi blogini sijaitsee linkin takana Salla's Life ja parin viikon päästä se aukeaa muutostöiden jälkeen lopullisesti. Olisi hienoa, jos tämänkin blogin tykkääjät ja lukijat siirtyisivät sinne.

Kiitollisuudella
Salla